Yritys

Fideco on vuonna 2008 perustettu saksan kielen koulutusta ja saksankielisiä palveluja tarjoava yritys. Yrityksen perustaja on Birgit Griese-Saarinen. 

Birgit on syntynyt Saksassa ja asunut Suomessa melkein 30 vuotta.

Birgit on koulutukseltaan filosofian maisteri (fil.mag., Åbo Akademi 1995). Hän on erikoistunut saksaan vieraana kielenä, jonka lisäksi hänellä oli sivuaineina englanti ja skandinaaviset kielet. Suomessa suoritettuja stipendiin pohjautuvia opintoja on edeltänyt kielten opiskelu Saksassa (Ruhr-Universität, Bochum ja Christian-Albrechts-Universität, Kiel). Tämän lisäksi hän on opiskellut Australiassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Tanskassa. Suomessa Birgit on lisäksi täydentänyt pedagogisia opintojaan (Helia).

Birgit puhuu saksan lisäksi sujuvasti suomea (Ykin ylin kielitaso),englantia ja ruotsia. Hänellä on perustaidot lisäksi ranskan- ja tanskankielestä.

Hänellä on kahdenkymmenen vuoden monipuolinen kokemus kouluttamisesta eri ikäryhmille ja instituutioille Suomessa. Hän on opettanut yliopistoissa ja ammattikorkeakoulussa, jossa hän on erikoistunut yrityskoulutuksiin ja oppimateriaalin kehittämiseen. Hän on lisäksi suunnitellut ja toteuttanut saksan kielen radiokursseja ja interaktiivista verkko-opetusta.

Birgit on osallistunut Turun talousalueen yritysten vientikaupan kehittämiseen ja yrityskontaktien hankkimiseen saksankielisiin maihin ja hän on tuottanut käännös- tulkkaus- ja vieraiden isännöintipalveluja useille yrityksille. Hänellä on hyvä tuntemus Turun talousalueen yrityksistä.

Birgit on suorittanut Turun ja Naantalin kaupungin matkaopaskurssin ja hänellä on molempien kaupungin auktorisoidun matkaoppaan pätevyys